Miksi TalentSeek on olemassa?

Maailma muuttuu ja teknologia kehittyy nopeammin kuin koskaan, minkä myötä yritysten eteen nousee yhä useammin täysin uudenlaisia ja ennakoimattomia tarpeita. Tarve voi olla esimerkiksi syvällinen markkinatutkimus, data-analyysi, verkkosivujen uudistus, markkinoinnin automatisointi tai jokin muu liiketoiminnan kannalta kriittinen projekti. Idea on selkeä. Kiireellisyys on todettu. Mahdollisuus on tunnistettu.

Sitten todellisuus iskee. Sisäiset prosessit alkavat jarruttaa etenemistä. Rekrytointi tuntuu raskaalta ja byrokraattiselta, ulkoistaminen taas liian kalliilta ja hitaalta. Aikaa kuluu viikkoja tai joskus kuukausia, ennen kuin mitään tapahtuu. Pahimmassa tapauksessa projekti ei koskaan etene ideaa pidemmälle. Ongelma ei ole se, etteikö tarve olisi selkeä. Ongelma on se, ettei oikeaan osaamiseen ole suoraa ja nopeaa pääsyä. Perinteinen osaamisen hankinta nojaa edelleen kriteereihin, jotka ovat määritelty aivan toisenlaiselle ajalle. Yritykset seulovat osaajia vuosien työkokemuksen, titteleiden ja sertifikaattien perusteella, vaikka nämä mittarit yhä harvemmin kertovat, kuka oikeasti on kykenevä ratkaisemaan käsillä olevan ongelman. Tämä monesti johtaa virheellisiin rekrytointipäätöksiin, resurssien hukkaamiseen ja yrityksen kilpailukyvyn heikkenemiseen.

Teknologian kehittyessä ennätysvauhtia vuosien kokemuksen määrä ei enää yksin määritä osaamista, vaan sen suhteellinen arvo on pienentynyt. Sen sijaan muut ominaisuudet, kuten osaajan sopeutumis- ja oppimiskyky, ongelmanratkaisutaito, kyky omaksua uutta sekä hyödyntää moderneja työkaluja, korostuvat. Juuri näillä osa-alueilla nuoret, uransa alkuvaiheessa olevat asiantuntijat usein loistavat. Silti he jäävät liian usein kokeneempien osaajien varjoon, koska perinteiset valintakriteerit on rakennettu keskittymään osaajan menneisyyteen, ei nykyhetken ja tulevaisuuden arvontuottopotentiaaliin. Seurauksena lukemattomat taitavat, uteliaat ja kunnianhimoiset nuoret saavat harvoin mahdollisuutta näyttää, mihin he pystyvät. Ei siksi, että heiltä puuttuisi kykyjä, vaan siksi, että nykyisiä osaamisenhankintamalleja ei ole suunniteltu löytämään heitä.

Tämän vuoksi TalentSeek on olemassa. Uskomme, että nykypäivänä yritysten tulisi pystyä reagoimaan muutoksiin ja uusiin ilmeneviin tarpeisiin heti, kun ne tunnistetaan – ei viikkojen tai kuukausien kuluttua. Kilpailukyvyn säilyttäminen nopeasti muuttuvassa maailmassa edellyttää yrityksiltä ketteryyttä, nopeaa reagointikykyä ja rohkeutta kyseenalaistaa olemassaolevia ajatusmalleja – myös siinä, miten osaamista hankitaan. Uskomme, että uransa alkuvaiheessa olevat nuoret asiantuntijat ansaitsevat mahdollisuuden päästä tekemään, kasvamaan ja todistamaan osaamisensa. Nuorten potentiaalin ei tulisi jäädä kokemuksen varjoon, vaan sen pitäisi tulla löydetyksi ja hyödennetyksi tavalla, joka auttaa sekä yritystä että nuorta kasvamaan.

Haluamme rakentaa työelämää, jossa potentiaali on yhtä arvokasta kuin kokemus, ja missä päätöksiä tehdään enemmän tulevaisuudesta innostuneena, kuin historiasta oppineena.

Santtu Laivuori, Founder & CEO